Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa valitsemistani vallitsevan kulttuurin yksityiskohdista.

Keltainen idiootti valloittaa maailman

Myönnän erään tärkeän asian: minä pidän Yhdysvalloista ja arvostan suuresti maan historiaa maailman viihde- ja elokuvateollisuuden laukaisualustana. Liittovaltion syntyhistoria ja kyläyhteisöllinen henki yhdistettynä brittien hallinnollisten mekanismien mehustamiseen ja uudelleenkäyttöön näyttäen pitkää nenää monarkialle herättävät minussa ei kuumia, mutta vähintään lämpimiä tunteita.

Useita asioita Yhdysvalloissa on toisaalta tyritty sekä kulttuurin että politiikan saralla, ja haluan nyt nostaa esiin erään ristiriitaisen hahmon, joka on peruuttamattomalla tavalla vaikuttanut koko maailmaan. Erään keltaisen idiootin nousu Yhdysvaltain maaperästä koko maailman tietoisuuteen on saastuttanut ajatteluamme ja nakertanut sivistyneen ajattelun ja länsimaisen kulttuurin kunnianarvoista perustaa, enkä voi alleviivata tarpeeksi tämän kieroutuneen hahmon kamalaa vaikutusta erityisesti lapsiin. Puhun tietenkin siitä, mitä elokuvayhtiö The Walt Disney Company, joka kansan suussa kulkee myös lyhennetyllä nimellä Disney, teki brittikirjailija Alan Alexander Milnen luoman kirjasarjan hahmolle nimeltä Nalle Puh.

Olen suunnattoman kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat lukeneet minulle ollessani vaahtosammuttimen kokoinen. Tähän kirjalliseen tarjontaan kuuluivat myös A.A. Milnen tarinat pehmoeläimistä, jotka eivät ainoastaan kyenneet yllättävän syvään filosofiseen pohdintaan ja sairaalloiseen neuroottisuuteen ja pelkotiloihin, vaan jotka ruumiillistavat myös surun, masennuksen, sarkasmin, pakkomielteen pomppia ja ennen kaikkea positiivisuuden ja rakkauden lapsiystävällisessä muodossa: ”Rakkautta ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä.”

Alkuperäisen Nalle Puhin hahmot uivat syvissä vesissä; heidän erilaiset tapansa kohdata maailma muistuttavat meidän kaikkien tunnetason päätöksentekoa ja opittujen maneerien kautta toiminnan kanavointia. Tarinoiden näyttämö eli Puolen hehtaarin metsä on meidän jokaisen pään sisällä sosiaalisen opin kanavoimana universumina; kaikki kuolemansynneistä henkiseen työkalupakkiimme kateudesta pelkoon ja masennuksesta iloon ja ahmintaan ovat edustettuna viidentuhannen neliömetrin satumaailmassa, ja kaikkien näiden tunnetilojen ja niitä edustavien hahmojen reagointi noiden neliömetrien muodostamaan todellisuuteen tekevät Nalle Puhista käsittämättömän hienon osan lastenkirjallisuuden historiaa.

Joudun nyt kovan haasteen eteen. En nimittäin kykene avaamaan jokaista toinen toistaan likaisempaa yksityiskohtaa siitä, mitä Disney on tehnyt Nalle Puhille, sillä päätyisin silloin rikkomaan Uuden Suomen blogialustan käyttöehtoja ja profaniteetit kieltävää keskusteluohjetta. Aion siis pidättäytyä – toisin kuin animoitu Puh – lapsiystävällisessä kerronnassa: Disney otti nämä ajattelumme ja toimintamme pehmoiset, kirjan hahmoiksi kuvatut työkalut ja animaatioteknologiaa sairaalloisella tavalla käyttäen muovasi hahmoista laboratorioissaan luonnottomasti liikkuvia karikatyyrejä ja stereotypioita yksinkertaistetussa muotissa. Sähköllä ja piirtotyökaluilla vetokäynnistetyistä amerikkalaisen animaation abominaatioista puuttui syvyys, eikä kirjan kuvauksessa ”pieniälyisen karhun” tärkeimmästä ominaisuudesta – syvästä filosofisesta ajattelusta – ollut jäljellä muuta kuin keltainen idiootti. Pääni viimeisen päälle hiotut suojamekanismit yrittävät erottaa Milnen kirjat ja Disneyn animaatiot erillisiksi tuotteiksi, joita ei kuuluisi sekoittaa keskenään, mutta helppoa suojaaminen ei ole: niin pahaa jälkeä The Walt Disney Company on Puhille tehnyt.

Oppi alkaa ja loppuu uteliaisuudesta, eikä äly ole mitään ilman intoa uuden tiedon kartuttamiseen. Puolen hehtaarin metsän mikrokosmos inhimillisine tunteineen ruumiillistuneina pehmoeläimiin loi mielikuvituksellisen maailman, jonka sisällä eli lisäksi jokaisen pumpulihahmon näkemys ympäröivästä todellisuudesta, ja itsestään. Puh kelaili paljon ollakseen pehmolelu, ja hän tarkkaili maailmaa omasta pehmeästä näkökulmastaan, havainnoiden ilmiöitä toinen toistaan huikeammilla tavoilla. Disneyn Puh ei kelaile, vaan näyttelee miettivää tökkien päätään silmät viiruina, ja muutkin hahmot ovat vain suppeasti sen hetken tunnetilan kautta olosuhteisiin reagoivia toimijoita. Syvyys on poissa, ja se hahmon, ajatuksen ja lukijan kimpassa luoma mielikuvituksen altaan syvä pää on parasta, mitä Milnen alkuperäiset tarinat voivat antaa.

Viime vuosikymmenen puolivälissä törmäsin ikäluokkani sosiaalisen median leikkikoulussa eli IRC-Galleriassa käyttäjään, joka jo silloin ajatteli samoin Disneyn Nalle Puhista kuin minä. En muista kanavaa enkä käyttäjää, mutta yksi kommentin virke tarttui pitkäaikaiseen muistiin: ”Disneyn keltainen idiootti valloittaa maailman.” Se oli hieno hetki alkutaipaleella toimijaksi sosiaalisessa mediassa. Luulin, ettei kukaan ajattelisi samoin kuin minä, mutta olin väärässä. A.A. Milne elää vielä, vaikka Disneyn keltainen idiootti on tosiaan onnistunut valloittamaan maailman.

Yhdysvalloissa on vuosisatainen viihteen perinne, enkä missään nimessä aliarvioi sen rikastuttavaa vaikutusta kulttuuriimme. Oma tulkintani kuitenkin on, että Nalle Puh joutui Disneyn käsissä kokemaan jotakin, mitä en soisi tapahtuvan edes pahimmalle vihamiehelleni. Pidetään siis mieli virkeänä, ja vaikka olisimme pieniaivoisia, niin se ei ole se pointti. Ollaan uteliaita ja pohditaan hetkittäin ympäristöämme ja toisiamme samalla syvyydellä kuin Milnen ”pieniälyinen” pehmolelu, jossa oli olosuhteisiin nähden uskomaton määrä älyllistä ruutia: hän pohtii positiivisella mielellä huomisen mahdollisuuksia, jos puu ei kaatuisikaan tänään päälle. Fiksua pohdintaa pieniälyiseltä karhulta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen tutustunut Puhiin ja hänen ystäviinsä vain kirjallisuuden perusteella ja pidän kaikista kovasti. Mitenkä nuo Disneyn elokuvat ovatkin jääneet näkemättä. Ehkä en haluakaan enää niihin tutustua.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nalle Puh edustaa alkuperäisessä hahmossaan eräänlaista taolaisbuddhalaista filosofiaa, jossa rauhallinen harmonia on kaiken ydin, olkoonpa tilanne kuinka ongelmallinen hyvänsä. Hänen maailmassaan kaikki ratkaisut ottavat aikansa ja niitä voi joutua etsimään kaikessa rauhassa vaikka kuinka pitkään luottaen siihen, että ratkaisu eräänä päivänä löytyy. Vasta silloin on "Carpe Diem", toiminnan hetki.

Nalle Puhilta voi oppia paljon, kuten niin monista muistakin menestyksekkäistä alunperin lasten kirjallisuuteen kuuluvilta hahmoilta, jos sanoman ymmärtää oikein.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

"Winnie the Pooh has inspired multiple texts to explain complex philosophical ideas."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nalle_Puh_ja_Tao on ainakin suomennettu, joka oli minulle nyt yllätys, kun huomasin kyllä kirjan ilmestymisen, mutta siihen aikaan seurasin oikeastaan vain englannninkielisiä julkaisuja ja suomennoksen aikaan ruotsinkielisiä.

Disney kehitti tekijänoikeuksiltaan vanhentuneiden teosten hyväksikäytön todella teolliseen skaalaan. Ei kyllä sinäänsä niin kovin orginaali ajatus, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Samansuuntaisia ajatuksia minulla, vaikken ehkä vihaa noita Disney-filmejäkään aivan yhtä kiihkeästi kuin kirjoittaja.

Yksi asia, johon olen kiinnittänyt huomiota, on piirroshahmot. En tiedä, kuka on tehnyt Milnen kirjojen piirrokset, mutta ne ovat äärimmäisen sympaattisia verrattuna Disneyn vääristämiin, jotka sitten esiintyvät esim. Nalle Puh -sarjakuvissakin. Esim. Nasu on suorastaan ruma Disney-versioissa. Muistan, kun minut vietiin lapsena katsomaan Nalle Puh -elokuvaa, en edes tajunnut, että piirroselokuvan hahmo on sama kuin kirjojen Nasu. (Tämä johtui paitsi poikkeavasta ulkonäöstä, myös siitä, että Piglet-hahmoa ei kutsuttu elokuvan käännöksessä Nasuksi vaan "Pikku porsaaksi".)

Johannes Hissa

Alkuperäinen kuvittaja oli E. H. Shepard, joka on kuvittanut alunperin myös Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. E. H. Shepard palkattiin kuvittajaksi sodan jälkeen englantilaiseen huumorilehteen Punchiin, jossa A. A. Milne toimi toimittajana.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Onko Disneyn Puhin ongelma, ettei se ole vasemmistolaisesti yhteiskuntakriittinen?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski
Juha Hämäläinen

Milnen nalle oli taatusti moniulotteinen verrattuna Disneyn korkeintaan kaksiulotteiseen nalleen.

No sinä et ehkä voi amerikkalaista viihdeteollisuutta moittia jostain syystä. Mutta minä voin. Se on suurinta älynvastaista saastetta mitä löytyy.

Jos jenkit käyttäisivät edes puolet viihteen katselusta hyödyllisten asioiden opiskeluun niin he osaisivat näyttää sokkokartalta, missä on Korea, Suomi tai Marokko. Nyt puolet jenkeistä ei tätä osaa. He osaisivat myös käyttää erilaisia laitteita ilman käyttöohjeiden varoituksia. Esimerkiksi ilman manuaalin varoitusta ottaa sormet pois välistä, kun sulkee auton oven tai katon.

Suomessa jenkkiviihteen poistaminen ja korvaaminen elinikäisellä opiskelulla mahdollistaisi sen, että koko kansalla olisi korkeakoulutus tai kaksi ja kaikki puhuisivat useampaa kieltä eikä kukaan edes viitsisi valittaa pakkoruotsista.

Näillä perusteilla en voi arvostaa joka paikkaan tungettua jenkkiviihdettä, elokuvia, realitymömmöä ja ränkytystä. Ne ovat rappion alku.

A.A. Milnen työn amerikkalaistaminen voi joskus onnistuakin kuten oheisessa naivissa mutta mukavassa videossa sen lopussa:

https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&ur...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Määrällisesti Bollywood on muistaakseni tuottanut enemmän elokuvia kuin Hollywood, mutta ne sadut eivät oikein sovi suomalaiseen makuun. Kaikkialla tuotetaan satuja, joita ihmiset haluavat kuluttaa.

Uusin TED talk on vanhan viisaan naisen How I made friends with reality. Siinä yllättävää kyllä, kohdasta 2:53 alkaen selitetään, että juuri Disney opetti hänet erottamaan sadun ja todellisuuden. Ei vielä Youtubessa ja TEDissä on vasta yksi käännös ja tekstitys englanniksi. Youtubessahan tulee sitten automaattikäännös, mutta se on toistaiseksi Emilyn humoristisen puhetyylin olleessa kyseessä aika kamalaa. Hänen vanhempien TED talkien käännöksiä voi kauhistella Youtubessa. Vitsien kääntäminen on ihmisillekin usein mahdotonta, kuten vaikka Fingerpori hyvin demonstroi. Kuinkahan moni lapsi on oppinut lukemaan ja hyvää suomea Aku Ankan avulla.

TED on amerikkalainen ja moni muu säätiö tuottaa siellä amerikkalaisten veronmaksajien avulla erittäin korkeatasoista kulttuuria. Mm. Linux Foundation ja the Internet Archive ovat amerikkalaisia säätiöitä. Tarkemmin tuosta verotuksesta Wikipediassa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Nalle Puh on rehellinen eikä sitä mikään pilaa, harvahan myöntää että on pienet aivot.

https://irc-galleria.net/user/Zils/blog/43153675-n...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

En tykkää Disneyn Puhista, mutta en tykkää myöskään japanilaisista Muumeista. Ehkä elokuvateollisuuden tulisi jättää rauhaan syvällisemmät lastenkirjat .

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ymmärrän, mutta silti nuo japanilaiset muumi-animaatiot ovat lapsille parempaa katsottavaa kuin moni muu, joten en pane pahakseni niiden olemassaoloa. Sanoisin myös, että ne ovat lähempänä aitoa muumi-henkeä kuin Disneyn Nalle Puhit Milnen kirjojen henkeä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minustakin japanilaiset muumianimaatiot ovat hyvin onnistuneita. Ne ikäänkuin avasivat muumituotannon uudelle sukupolvelle Suomessakin menestyksekkäästi. Ennen japanilaisten animaatioita muumit olivat jo unohtuneet. Omassa lapsuudessani kirjoista lukemalla muumitarinat tuntuivat aika tylsiltä.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset